Ánde kulttuuri-identiteettiä etsimässä

26.9.2017

Oulun yliopistolla on varhaiskasvatustieteen lisäkoulutusryhmiä Kajaanissa, Rovaniemellä ja Inarissa. Inarin opiskelijat kirjoittivat kesän aikana lastenkirjallisuusanalyysejä ja tässä saatte luettavaksenne opiskelija Suvi Niittyvuopio-Nieminen analyysin saamenkielisestä lastenkirjasta Ánde ja áregis guhkesbeallji (Merja Aletta Ranttila). Teksti tarjoaa kiinnostavaa näkökulmaa monikulttuurisuudesta.

Anden kuva.jpg

Ánde kulttuuri-identiteettiä etsimässä


1 Johdanto


Olen valinnut analysoitavaksi Merja Aletta Ranttilan lastenkirjan Ánde ja ártegis guhkesbeallji (vapaa suom. Antti ja outo pitkäkorva).

Merja Aletta Ranttila on saamelainen kuvataiteilija Utsjoen kunnasta. Hän on kuvittanut uransa alkuaikoina useita saamenkielisiä kirjoja ja on tunnettu omaperäisestä tyylistään. Hänen taiteeseen ovat vaikuttaneet muun muassa ikävät asuntolakokemukset ja koulukiusaaminen. (Siida, 2012.) Tämä lastenkirja on ensimmäinen, jonka hän on sekä kirjoittanut että kuvittanut (Ranttila, 1991).

Valitsin tämän kirjan, koska olen viime aikoina pohtinut paljon saamelaisen identiteetin merkitystä ympäristöissä, jossa saamelaisuus on vähemmistökulttuuri eikä valtaväestöllä ole syvempää tietoa tai ymmärrystä saamelaisista.

Olen hiljattain muuttanut takaisin omille juurilleni perheeni kanssa. Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi alle kolme vuotiasta tyttöä, joille puhun omaa äidinkieltäni, pohjoissaamea. Tyttäreni syntyivät pieneen kaupunkiin saamelaisalueen ulkopuolella ja vaikka olin aktiivinen paikallisessa saamelaisessa yhteisössä, niin silti minusta tuntui, etten haluan lasteni kasvavan paikassa, jossa saamelaisuus pelkkä hieno monikulttuurinen teema. En halua, että lapsilleni kehittyy ollenkaan negatiivinen tai vähättelevä tunne omasta saamelaisesta kulttuurista.

 

2 Menetelmät


Tarkastelen tarinan monikulttuurisuutta saamelaisen näkökulmasta, jossa kulttuuri-identiteetin merkitys lapsen kehityksessä on keskiössä. Teoriapohjana käytän Saija Benjaminin väitöskirjaa Kulttuuri-identiteetti — Merkitys kehitykselle ja kotoutumiselle, jossa hän otsikon mukaisesti on tutkinut kulttuuri-identiteetin merkitystä kehitykselle ja maahanmuuttajalapsien kotoutumiselle.

Identiteetin rakentumisesta käytän teoriapohjana Minna Rasmuksen pro gradu -työtä, Bággu vuolgit, bággu birget (suom. Pakko lähteä, pakko pärjätä), jossa hän on haastatellut saamelaisia asuntolakokemuksista 1950- ja 1960-luvuilla.

3 Tutkimus


Tässä osiossa tulen hieman avaamaan analyysiin kuuluvia käsitteitä, jotka kuuluvat olennaisesti tarinan analyysiin. Tässä osiossa on myös kirjan tarina lyhyesti ja analyysini.

3.1 Identiteetti, kulttuuri ja kulttuuri-identiteetti


Identiteetillä tarkoitetaan yleensä kuuluvuutta esimerkiksi johonkin joukkoon. Ennen vanhaan identiteetin kehittyminen on mutkatonta, kun elettiin hyvin pitkälle yksikulttuurisessa ympäristössä, ilman nykyistä tietovirtaa, jolloin identiteetin kehittymiseen vaikuttivat pelkästään ympärillä olevat ihmiset, kuten perhe ja sukulaiset (Benjamin, 2014, 58).

Saamelainen syntyy aina monikulttuuriseen ympäristöön. Saamelaiselle muodostuu monikulttuurisuuden vuoksi sekä saamelainen identiteetti, että valtaväestön kansallinen identiteetti. Kulttuuria määritellään monella tapaa. Behavioristisesta näkökulmasta sen on jaettua ja opittua inhimillistä käyttäytymistä, eli tapa miten elää. (Benjamin, 2014, 61). Saamelainen kulttuuri on tästä näkökulmasta muodostunut saamelaisten tavasta elää. Saamelaista identiteettiä voidaan kuvata kulttuuri-identiteetiksi. Eli tunnetaan kuuluvuutta ryhmään, joka muun muassa puhuu samaa kieltä ja jonka maailmankatsomus perustuu yhteiselle arvopohjalle (Benjamin, 2014, 66). Tässä raportissa en aio syventyä saamelaisen ja valtaväestön kulttuurieroihin, mutta toivon, että lukija pystyy ajattelemaan, että saamelaisessa ja esimerkissä suomalaisessa kulttuurissa on eroja, kuten ajatusmaailma ja kieli.

Lapset ymmärtävät jo varhaisella iällä kuuluvansa joihinkin ryhmiin. Kuitenkin lasten tietoisuus ryhmään kuulumisesta voi olla hyvin rajoittunutta. Positiivinen samaistuminen ryhmiin on hyvin tärkeää identiteetin muodostumisessa mutta myös monikulttuurisuuden arvostuksen kehittymisessä. (Benjamin, 2014, 76). Saamelaisen identiteetin kehittyminen siis tarvitsee pohjalle positiivisen saamelaisen ympäristön, mutta myös valtaväestön kulttuuriin on tutustuttava positiivisessa valossa.

Aikion (2010, 43) mukaan saamelaisella on vahva identiteetti, kun hän tietää, mihin sukuun hän kuuluu ja minkä alueen ihminen hän on.

3.2 Kirjan tarina


Tarinan pääosassa on poikalapsi Ánde. Ánde tapaa unessaan jäniksen, jonka häntää ja pitkiä korvia hän alkaa kadehtia. Hän vähättelee omia korviaan, ja lyhyen kinuamisen jälkeen jänis lainaa pojalle häntänsä ja korvansa. Ánde iloitsee ja hyppelee innosta, mutta yhtäkkiä hän näkee pienestä lätäköstä oman peilikuvansa, jota hän säikähtää. Hän ei tunnista itseään ja huutaa, että haluaa olla taas oma itsensä. Jänis kertoo pojalle, että he ovat erilaisia, hän on jänis ja Ánde on poika. Tämän jälkeen he alkavat leikkiä. Kun Ánde herää unestaan, hän on hyvin iloinen.

Tämä kirja on minulle tuttu omasta lapsuudestani, mutta vasta aikuisena mietin ensimmäistä kertaa tarinan sanomaa. Niihin aikoihin työpaikallani oli koulukiusaaminen ajankohtainen aihe ja tulkitsin tarinan sen takia koulukiusaamisen näkökulmasta. Tieto Ranttilan koulukiusatuksi tulemisesta vahvisti tätä tulkintaa, koska ajattelin, että tarina yrittää kertoa siitä, kuinka me kaikki olemme erilaisia ja meidän on hyväksyttävä toistemme erilaisuuksia. Nyt tarinaa lukiessani ajatusteni taustalla on edelleen koulukiusaaminen, mutta myös monikulttuurisuus ja identiteetin merkitys kehityksessä, joten väkisinkin tulkitsen tarinaa uudella tavalla kuin aikaisemmin.

3.3 Tarinan analyysi


Tarina alkaa päähenkilön esittelyllä: Tässä on Ánde. Ensimmäinen sivu ei mielestäni anna tulkinnan varaa lapsen etnisyydestä, vaikka hänellä on yllään tavalliset vaatteet. Uskon, että kirjailijan saamelaisuus, kirjoitettu saamen kieli sekä päähenkilön saamelainen nimi automaattisesti ohjaa lukijan paikallistamaan tapahtuman ja päähenkilön saamelaisalueelle.

Ánde on tarinassa taapero, mutta edustaa kaiken ikäisiä saamelaisia lapsia. Hänelle on jo kehittynyt saamelainen identiteetti, koska hän samaistuu ympärillä olevaan joukkoon kielen ja toimintatapojensa kautta. Joukko muodostuu hänen perheestään ja lähisuvustaan. Hän on epävarma omasta kulttuuri-identiteetistään, ja alitajunnassaan pohtii omaa identiteettiään, joka tulee esiin unessa.

Monet saamelaiset ovat 50- ja 60-luvulla joutuneet varhaisessa iässä asumaan pitkiä aikoja asuntoloissa, jossa heitä on kiusattu. Saamelaisuutta alistettiin ja pidettiin huonona elämäntapana. Joitakin lapsia kiusattiin, hakattiin ja pahimmissa tapauksissa käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Jotkut alkoivat häpeämään omaa kulttuuriaan ja uskoivat suomalaisuuden tuovan paremman elämän. He antoivat myös lapsilleen suomalaisia nimiä, jottei heitä tunnistettaisi saamelaisiksi. He eivät myöskään puhuneet enää saamen kieltä, vaan ”unohtivat” kielen. (Rasmus, 2008, 100–101). Ánden vanhemmat eivät kanna asuntola-ajoilta niin suurta taakkaa, koska ovat halunneet antaa lapselleen saamelaisen nimen.
Ánden unessa kohtaama jänis symboloi valtaväestön kulttuuria, johon sen kieli ja arvot liittyvät vahvasti. Tarinassa Ánde kadehtii jäniksen häntää ja korvia, jotka hän saa jänikseltä lainaan. Ne symboloivat valtaväestön kieltä ja kulttuuria.

Ánde iloitsee lainasta, joka kuvastaa tavallaan helpotusta siitä, että on nyt osa valtaväestön kulttuuriin, eikä hänestä voida päälle päin nähdä, että hän on saamelainen. Tämä tarkoittaa, että Ánde puhuu muuta kuin äidinkieltään ja käyttäytyy toisen kulttuurin mukaisesti. Tarinassa hän pian huomaa, ettei tunnista itseään veden pinnalta heijastuneesta kuvasta ja alkaa huutamaan, että haluaa olla taas oma itsensä. Se viittaa siihen, että Ánde ymmärtää, ettei voi unohtaa omaa äidinkieltään ja etnisyyttään.

Etnisyyttään ihminen ei voi valita, mutta voi valita, kuinka tärkeänä sitä pitää. Oman etnisyyden kieltäminen voi kuitenkin johtaa koko elämän ajan häpeän tunteen kantamiseen. (Rasmus, 2008, 101). Kieli on taas osa ihmisen minäkuvaa ja identiteetin peruspilari. Sillä on tärkeä merkitys kulttuuri-identiteetin kehityksessä. (Benjamin, 2014, 98). Se on etnisen kuuluvuuden symboli ja tärkeä väline kulttuuriperinnön jatkamiselle. Asenteet ja tavat heijastuvat kielen kautta. (Balto, 1997, 127).

”Minä olen Ánde, isän ja äidin poika.”

Yllä oleva lause viittaa siihen, kuinka saamelaiset uskovat auringon olevan saamelaisten isä ja maan olevan äiti, joka tulee esille Nils-Aslak Valkeapään runoteoksen nimessä Isäni, aurinko, sekä teoksessa olevasta runosta Maa, äiti (Valkeapää, 1992, 3, 13).

Jänis selittää tarinassa Ándelle positiivisessa valossa, kuinka he ovat erilaisia ja joissakin asioissa samanlaisia. Tämä viittaa siihen, että on tunnettava omat lähtökohdat, jotta saa vahvan identiteetin. Tämä viittaa myös siihen, että myös valtaväestön on ymmärrettävä saamelaisten lähtökohdat, jotta saamelaiselle kehittyy arvostus monikulttuurisuutta kohtaan.

Tarina päättyy, siihen kun Ánde herää ja on iloinen. Se kuvastaa sitä kuinka kevyttä saamelaisen elämä on, kun oma kulttuuri-identiteetti on vahva ja valtaväestö hyväksyy vähemmistön kulttuurin. Se, että on tietoinen omasta kulttuuri-identiteetistään, auttaa lasta kehittämään tasapainoista identiteettiä (Benjamin, 2014, 102).

4 Lopuksi


Kaikkien lasten on tärkeää tutustua uusiin kulttuureihin positiivisessa valossa, jotta arvostus monikulttuurisuutta kohtaan nousee. Saamelaisille ja muille monikulttuurisille lapsille on myös tärkeä kokea, että heidän etnistä tai kansallista kulttuuriaan arvostetaan. Se miten se saavutetaan voi kuitenkin olla hankalaa, koska esimerkiksi saamelaisesta kulttuurista ei edelleen tänä päivänä kerrota kovin syvällisesti, niin että valtaväestö oikeasti ymmärtäisi saamelaisten elävän eri todellisuutta ja että heidän ajatusmaailmat eroavat toisistaan, vaikka tavallaan eletään samaa elämää, samassa maassa, samassa tietotulvassa.

Se ettei saamelaisten lähtökohtia vieläkään ymmärretä, on edelleen nykypäivää. Saamelaisista lapsista kyllä kasvaa monikulttuurisuutta ymmärtäviä, koska se on heille arkipäivästä, mutta miten suomalaislapset kasvavat monikulttuurisiksi, kun heidän isänmaan alkuperäiskansa on kutakuinkin tuntematonta ja näkymätöntä.

Tämä kirja on todella hyvä esimerkki opettaa lapsille monikulttuurisuudesta. Lapsi ei kuitenkaan vielä välttämättä tulkitse kirjan sanomaa kuten minä, mutta ehkä saa ymmärryksen siitä, että on ihan ok olla oma itsensä, eikä toisia tarvitse kadehtia.

 

Suvi Niittyvoipio-Nieminen (SaLTO-opiskelija Oulun yliopistosta)

Kirjalliset lähteet:

Aikio, A. (2010). Olmmošhan gal birge – Áššit mat ovddidit birgema. Vaasa: Waasa Grapics Oy.

Balto, A. (1997). Sámi mánáidbajásgeassin nuppástuvvá. Gjøvik: AiT Norbok.

Benjamin, S. (2014). Kulttuuri-identiteetti — Merkitys kehitykselle ja kotoutumiselle. Väitöskirja. Teoksessa M. Laine (toim.) Kulttuuri-identiteetti ja kasvatus — Kulttuuriperintökasvatus kotoutumisen tukena. (56-105) Tallinna: Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura.

Ranttila, M. A. (1991). Ánde ja ártegis guhkesbeallji. Kárášjohka: Davvi Girji o.s.

Rasmus, M. (2008). Bággu vuolgit, bággu birget. Pro gradu -tutkielma. Vaajakoski: Gummerus Kirjapaino Oy.

Valkeapää N-A. (1992). Isäni, aurinko. Vaasa/ DAT.


Nettilähteet:

Niin kauas minä lennän — Merja Aletta Ranttilan taidenäyttely. 2012. Viitattu 27.8.2017. http://www.siida.fi/sisalto/tiedotteet/201cniin-kauas-min-lennn201d-merja-aletta-ranttilan-taidenyttely


Teija Mursula

Kommentit

Lisää kommentti

Ei kommentteja