Kainutlaatuisessa opessa 2017 haastateltuja

22.12.2017

Julkaisemme Kainutlaatuinen ope 2017 -koulutuksessa marraskuussa tehdyistä haastatteluista sarjan, jossa asiantuntijat kertovat, mitä he ajattelevat koulun kehittämisestä.

Yleisnäkymä.jpgKainutlaatuisessa opessa oli yli 600 osallistujaa
Leena Pöntysen haastattelu.jpgHaastattelut = täydellistä täydennyskoulutusta

1/4 Martti Hellström: Koulun uutta suuntaa etsimässä


Martti Hellström ottaa kantaa pedagogiikkaan ja koulupolitiikkaan. Sitä on vaikuttava kuulla: kokemuksen syvällä rintaäänellä jyrähtelyä ja vikkelästi kantaaottavaa kehittämisen suuntaamista. Kainutlaatuisessa opessa 2017 hän puhu opetussuunnitelmasta, pedagogisesta johtamisesta ja koulupäivän rakenteesta.

Erityisen hyvänä Hellström näkee tutoropettajajärjestelmän kehittämisen. Yhteisö tukee kehittämisen käynnistämistä ja rinnalla kulkevat tutkiva opettajuus ja tutkiva oppiminen. Yhteisö kannattelee ja vie eteenpäin, ja osallistamalla koko henkilöstö kehittämiseen saadaan aikaan kestäviä ratkaisuja. Koulun ja koulutuksen kehittämisessä tarvitaan tulevaisuudessa sitä, että asiantuntijat opettavat; mutta vielä enemmän tarvitaan oman kehittämisen kautta asioiden viemistä eteenpäin.

Käytännön esimerkkinä digitaalisen oppimisen hyödyntämisestä Hellström kuvaa, miten YS-tunneilla voitaisiin yhdessä katsoa alustuspuheenvuoro kehitettävänä olevasta aiheesta, sen jälkeen voisi johdattava aihetta avaava luento ”talk show” n. 15 min ja sitten fasilisoinnin periaatteita kunnioittava keskustelu.

Opettajan kehittäminen ja kehittyminen tulisi tehdä näkyväksi muun muassa palkitsemalla kehittämisestä. Opettajan tulee suostua opettelemaan omaa työtään koko ajan uudelleen. Tätä opettelua voidaan tukea täydennyskoulutuksella, jossa olisi hyvä päästä vielä nykyistäkin lähemmäksi sitä, että opettaja on oman osaamisensa subjekti. Miten täydennyskoulutuksessa mahdollistetaan tulevaisuudessa niin erityisen tärkeiden vuorovaikutustaitojen oppiminen?

”Onko koulun tehtävä valmistaa tulevaisuuden yhteiskuntaan?” pohtii Hellström. Mistä tiedämme, millainen on tulevaisuuden maailma? Jos koulu ei uskalla luvata, että sen antamat valmiudet riittävät tulevaisuuden yhteiskuntaan, sen täytyy luoda itselleen uusi funktio. Se voisi olla esimerkiksi se, että koulun tehtävä on tukea oppilaita löytämään oma intohimonsa. Perusasioiden / rakenteiden / sisältöjen opettamisen rinnalla tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota itseohjautuvuuden taitojen vahvistamiseen.


2/4 Leena Pöntynen: Oman osaamisen tunnistamisesta kehittämiseen


Kuntaliiton Leena Pöntysen tavoite ei ole enempää eikä vähempää kuin perusopetuksen uudistamisen saaminen seuraavaan hallitusohjelmaan. Tähän tavoitteeseen Pöntynen on päätynyt pyrkiessään turvaamaan perusopetuksen laatua.

Tällä hetkellä koulun kehittämistä haastaa valtionosuuksien pienentyminen suhteessa opetuksen menojen kasvuun. Tätä on pyritty kompensoimaan hankerahoituksilla ja valtion kärkirahoituksilla. Esimerkiksi ryhmäkokojen pienentämiseen haettavat tuet ovat tällaisia. Kaikissa kunnissa ei kuitenkaan ole pystytty pääsemään niiden rahoitusten äärellä: ongelmana voi olla esimerkiksi, ettei rahoituksia osata hakea tai ettei kehittämistä koordinoivaa tahoa löydy luontevasti. Tasapuolinen laatu ei ole itsestään selvää ja on osoittautunut, että perusopetus ei enää pysty tasoittamaan alueellisia ja sosioekonomisia eroja.

Rahoituksen pulmat ovat edunvalvonnallisia ja poliittisia. Sen takia keskustelua on tarpeen käydä monilla eri tasoilla ja eri foorumeissa. ”Koulutuspoliittisia ratkaisuja ei pitäisi tehdä edunvalvonta edellä”, sanoo perusopetuksen erityisasiantuntija. Jo alkaneen opettajankoulutuksen foorumin lisäksi tulee panostaa opettajien työuran tukemiseen. Esimerkiksi mentoroinnin ja täydennyskoulutuksen kehittäminen ovat Pöntysen mielestä oikeansuuntaisia ratkaisuja. Opettajuuden tukemiseen tarvitaan pitkäkestoisia rakenteita ja tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämistä, tiivistää Pöntynen.

Pöntynen kokee, että peruskoulukeskustelu on ohutta ja sitä ei kohdenneta riittävän tarkoin asioihin. Hyvänä esimerkkinä tästä on oppivelvollisuuden pidentäminen. Asian päättämiseksi tarvitaan perusteluja ja keskittynyttä, tutkimukseen pohjautuvaa keskustelua. Mitä ongelmaa oppivelvollisuuden pidentäminen ratkaisee? Keskustelussa ei saa jäädä kiinni pulmien kehään.

Kun koulutuksen kehittäminen nähdään kokonaisuutena, lapsi asetetaan oppimisen keskiöön ja huolehditaan kokonaisvaltaisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnista, voidaan uskoa, että perusopetuksen laatu pysyy hyvänä (#hyväkoulu). Tasa-arvoisten oppimistulosten takana on koko yhteiskunnan tuki ja esimerkiksi jokaisen lapsen oikeus käydä koulua. Aikuisten on tärkeää muistaa perusopetuksen merkitys lapsen täyteen potentiaaliin kasvamisessa. Jokaisen lapsen oikeus on löytää omat vahvuutensa ja saada motivoitua, tuntea minäpystyvyyttä ja arvokkuuden kokemuksia. Vain sillä tavalla lapset kiinnittyvät kouluun ja heihin kasvaa halu rakentaa parempaa tulevaisuutta. Tämän perustehtävän täyttämiseksi opettajan rooli muuttuu uudenlaiseksi, kokonaisvaltaisemmaksi oppimisen mahdollistajaksi. Samaan oppimisen prosessiin pitää siis antautua opettajankin: täytyy oppia tarkastelemaan omaa osaamistaan, oppia luomaan kehittämissuunnitelma ja oppia oppimaan uusia suuntia omalle tekemiselle.

3/4 Pekka Peura: Ihmisläheistä ritaripedagogiikkaa by Pekka Peura


Millainen on äidinkielen opettajan paras täydennyskoulutus vm. 2017? Vastaan: ”Keskustelu analyyttisen, mutta hyvin ihmisläheisen matematiikanopettajan kanssa.” Pekka Peuran vahvuuksia ovat ajattelullinen kapinallisuus, toisten positiivinen hämmentäminen ja omien kokeilujen kautta oppiminen.

Peura kääntää tällä hetkellä ranskalais-norjalaista DragonBox-satumateriaalia, joka on tarkoitettu esi- ja alkuopetuksen matematiikan opetukseen. Yksi sen keskeisistä sisällöistä on tukea lukumäärien hahmottamista. Sen lisäksi hän kouluttaa aktiivisesti käänteisestä opetuksesta, kehittelee ihmislähtöistä, yksilöllistä pedagogiikkaa ja toimii Startup High Schoolin rehtorina.


Opettajia Pekka Peura haluaa rohkaista ajattelemaan toisin ja sitä kautta nytkäyttämään ajatteluansa toisenlaiseen ajattelumalliin. Yksi tällainen nytkäyttämistä vaativa pieni oivallus on, että 2. asteen lopussa osa (4 %) opiskelijoista on matemaattisilta taidoiltaan 2.-luokkalaisen tasolla, osa enintään (18 %) 5.-luokkalaisen. Osaamisen tasoerot voivat olla useita kouluvuosia. Tämä johtuu osittain tavastamme järjestää opetusta.

Mitä sitten pystyy tekemään toisin? Peura sanoo: ”Osaamistason tunnistamisen jälkeen pitää yksinkertaisesti hyväksyä, että oppijoiden taitotasot ovat erilaisia ja se pitää huomioida opetuksessa. ”Kaiken opettamisen” sijasta tulisi valita strategiaksi ”tunnistan tosiasiat ja teen parhaani”. Pienin mahdollinen oivallus on, että ei hätäänny, vaan rakentaa sen päälle, mikä on kulloinenkin lähtötaso ja -tilanne.”

Jatkaa matkaa sieltä, missä on nyt – on aika hyvä ohje, mihin tahansa tilanteeseen. Pekka Peura kehottaa katsomaan oppilaiden mukaan, missä ollaan, ei kalenterista. Näin varmistetaan, että etenkin heikoimmin menestyvät pysyvät oppimisessa mukana ja pääsevät eteenpäin. Opettajan tärkeä tehtävä on luoda tavoite oppimiselle (esim. urakka) ja tarkkailla opetuksen aikana, minkälaista tukea kukin tarvitsee. Joku oppii toisen oppijan tuella, toinen tarvitsee opettajaa ja kolmas selviää parhaiten yksilöoppimisen keinoin. Peura vertaa: ”Kannustuksella, tukemalla vuorovaikutusta, antamalla mallia ja luottamalla tekemiseen opitaan sekä kävely että matemaattiset taidot.” Näiden lisäksi jokaisella opettajalla on hyvä olla ainakin kuvitteellinen ritarielementti, joka vahvistaa uskoa omaan tekemiseen ja ajatteluun epävarmuuden päivinä. Pekka Peuralla tämä ritarielementti on ruskea samettiviitta!


4/4 Katri Saarikivi: Aivojen samanrytmisyys viittaa hyvään yhteistyöhön


Tiedämme ja tunnemme sen omissa nahoissamme, että työ muuttuu. Se mikä kuitenkin säilyy, on työn perusta: työ on toisten ihmisten ongelmien ratkaisemista. ”Mitä ongelmaa ratkaistaksesi sinä teet työtä?” haastaa aivotutkija Katri Saarikivi opettajia pohtimaan.

Työn muutoksesta puhuttaessa pinnalla on digitalisaatio. Tietyt työt tulevat katoamaan, koska digitaaliset työkalut tekevät monia asioita fiksummin, nopeammin ja tarkemmin kuin ihminen. Se säästää aikaa ja energiaa. Palvelun arvo mitataan sillä perusteella, kuinka muunneltava se on ihmisille tiloissa ja välineissä.

Konetta fiksumpi ihminen on luovuudessa, oppimisessa ja uuden tiedon rakentamisessa, merkitysten määrittelyssä, moraalisissa ja eettisissä kysymyksissä, toisen ymmärtämisessä, empatiassa ja vuorovaikutuksessa. Näiden taitojen oppimista parantaakseen pitää suostua panostaa niihin, tunnistaa itsensä ja omat taitonsa ja alkaa rakentaa sille pohjalle uutta inhimillistä kyvykkyyttä ja vuorovaikutuksellista osaamista.

Koulutuksen ja koulun kehittämiseen Saarikiven ajattelu ja tutkimus tarjoavat kiinnostavia tulevaisuudennäkyjä. Meidän pitäisi pystyä valjastamaan käyttöön kollektiivinen älykkyys, mikä tarkoittaa tiivistetysti vuorovaikutuksen parantamista (mukautumiskyvyn, joustavuuden ja sopeutumiskyvyn tukemista, puhumista ja kuuntelemista sekä tietysti empaattisuutta). Jos mallia koulun kehittämiseen haetaan liike-elämästä, tärkeää on kehittää toimintaa litteän hierarkian suuntaan: pitää olla vapauksia, vastuunkantoa, vuorovaikutteisuutta, luottamusta ja asiantuntemuksen tunnistamista. ”Kaikissa kouluissa kaikki ei mene samalla tavalla ja monimutkaisessa maailmassa erilaisuus on vahvuus”, tiivistää Saarikivi.

Saarikivi tutkii tällä hetkellä Helsingin yliopistossa NEMO-ryhmässä ihmisten yhteistoimintaa ja empatiaa. Fokuksessa ovat tällä hetkellä ihmisten aivojen välinen synkronoituminen. Jokaisen aivoilla on oma rytminsä ja siihen perustuu myös empatiamekanismi ja tarkkaavaisuus sekä uuden asian äärellä innostuminen. Vaikuttaako aivojen synkronoituminen jaetun oppimisen tehokkuuteen? Ainakin jo aiemmin tutkimuksissa todettu, että esimerkiksi keinutuolissa samantahtisesti keinuttelu ja yhdessä musisointi ennen ryhmätyötä parantavat yhteistoimintaa.

Teija Mursula

Kommentit

Lisää kommentti

Ei kommentteja